Varaa aika
Gloss hampaiden valkaisu kokemukset

Helena Ahti-Hallberg

Tanssinopettaja

Helena Ahti-Hallberg

”Tunsin olevani turvallisissa ja osaavissa käsissä.”

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmastakin tuttu tanssinopettaja Helena Ahti-Hallberg kävi GLOSSilla hampaiden tehopuhdistuksessa sekä titaanioksidivalkaisussa

“Luulin puhdistuksen ja valkaisun olevan kivuliasta ja kauhistelin suun auki pitämistä koko pitkän hoidon ajan. Totuus oli kuitenkin suuri helpotus: puhdistus ei sattunut lainkaan eikä suuta suinkaan pidetty auki, päinvastoin”, Ahti-Hallberg kertoo. “Vaikka käyn säännöllisesti hammaslääkärissä, ei hampaitani ole koskaan puhdistettu yhtä huolellisesti. Hampaani tuntuivatkin tehopuhdistuksen jälkeen puhtaammilta kuin koskaan ennen.

GLOSSin ilmapiiri oli lämminhenkinen ja rento. Asiakasystävällisyyden lisäksi minuun teki vaikutuksen ammattitaito ja se intensiteetti, jolla hampaisiin, suunhoitoon ja jopa ravintoon suhtauduttiin.” 

Helena kertoo olevansa kiitollinen GLOSSin henkilökunnalle myös siitä, että hänet pidettiin ajan tasalla työvaiheista koko toimenpiteen ajan. “Lisäksi sain tarkat kotihoito-ohjeet, joita noudattamalla saan itse estettyä hampaideni tummumista jatkossa.”

Ahti-Hallbergin mukaan hymy on herkässä kun hampaat loistavat valkoisina. “Suuhygienia on tärkeää ihan kaikille, koska suun ongelmat heijastuvat koko terveyteemme. Voinkin suositella GLOSSin palveluita ihan jokaiselle, mutta hoitoihin kannattaa mennä ajoissa”, Ahti-Hallberg kiteyttää hymyillen.

Antti Luusuaniemi

Näyttelijä, käsikirjoittaja, tuottaja, ohjaaja

Antti Luusuaniemi

”Näin hyvää palvelua en ole saanut missään muualla.”

Näyttelijänä suuren yleisön tietoisuuteen tullut Antti Luusuaniemi arvostaa jo ammattinsakin vuoksi terveitä hampaita ja valkoista hymyä.

Antti kävi GLOSSilla hampaiden tehopuhdistuksessa sekä titaanioksidivalkaisussa. ”Aika toimenpiteessä meni kuin siivillä ja hoidot sujuivat täysin kivuttomasti. Tästä iso kiitos kuuluu ammattitaitoiselle ja intohimoisesti työhönsä suhtautuvalle henkilökunnalle.”

Luusuaniemi kertoo olevansa erittäin tyytyväinen GLOSSilla saamaansa palveluun ja hoitojen todella hyvään lopputulokseen. ”Hampaani tuntuivat puhdistuksen ja valkaisun jälkeen ihanan puhtailta ja näyttävän valkoisilta. Hampaat kertovat paljon ihmisestä ja voinkin suositella GLOSSin palveluita kaikille niille, jotka ymmärtävät terveiden valkoisten hampaiden merkityksen. ” 

Kaisa Liski

Yrittäjä, kiinteistönvälittäjä

Kaisa Liski

"Hoidetut ja hyvän näköiset hampaat ovat myynnin ammattilaiselle perusedellytys."

Kiinteistönvälitysalan yrittäjänä työskentelevä, Suomen tunnetuin kiinteistönvälittäjä ja Kiinteistökuningatar Kaisa Liski testasi GLOSSin uusimman hoidon - laservalkaisun, jossa käytetään titaanioksidipohjaista valkaisuainetta. GLOSS tarjoaa ensimmäisenä Suomessa tämän herkille hampaille kehitetyn hampaiden valkaisun. 

"Olen tunnetusti hyvin kiireinen ja halusin valita hammashoitolan, joka on keskittynyt hampaiden puhdistuksen lisäksi hampaiden valkaisuun. Valitsin laadustaan tunnetun GLOSSin ja siellä hampaiden tehopuhdistus ja tehovalkaisu –kokonaispaketin, jolloin molemmat hoidot tehtiin samalla käynnillä. Oman alani ammattilaisena edellytän myös muilta huippulaatua ja hoidot toteuttanut suuhygienisti suoriutuikin hoidoista erinomaisesti – hän todella osasi työnsä ja piti minusta hyvää huolta.

Minulle tehtiin avain uudenlainen tehovalkaisu titaanioksidilla. Se on tarkoitettu erityisesti herkille hampaille ja se toimi! Hampaiden valkaisu ei tuntunut missään vaiheessa epämiellyttävältä ja oli täysin kivutonta, ei minkäänlaista vihlontaa. Oloni oli itse asiassa niin turvallinen, että nukahdin kesken toimenpiteen ;)

Minulla on luontaisesti jo vaaleat hampaat, mutta valkaisu kirkasti väriä entisestään ja olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen! Nyt normaalisti hieman tummemmat kulmahampaatkin käsiteltiin siten, että koko rivistö on yhtä valkoinen. Voin suositella GLOSSia ihan kaikille, loistavaa ja ammattitaitoista palvelua ja upea vastaanotto sijaitsee hyvällä paikalla Kruununhaan sydämessä. Nyt kelpaa taas Kiinteistökuningattaren tehdä uusia kauppoja.”

Teemu Packalén

Vapaaottelija

Teemu Packalén

”Olen enemmän kuin tyytyväinen uuteen hymyyni.”

Vapaaottelijana tunnettu turkulainen Teemu Packalén suosittelee lämpimästi GLOSSin hampaiden hoitopalveluja kaikille. Urheijana Packalén osaa arvostaa kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia ja siihen liittyvää suun terveydestä huolehtimista.

Parasta GLOSSissa oli hoitojen täydellinen lopputulos ja täyden kympin arvosanan ansaitseva ammattitaitoinen henkilökunta. ”Minulle tehtiin GLOSSilla hampaiden tehopuhdistus sekä titaanioksidivalkaisu. Tehopuhdistuksen jälkeen suuni tuntui niin puhtaalle, että se sai kiinnittämään entistäkin enemmän huomiota päivittäiseen hampaiden harjaukseen, sillä tuon puhtauden ja raikkauden tunteen suussaan haluaa säilyttää!

Titaanioksidivalkaisua voin suositella ihan kaikille, jotka vähänkään epäilevät hymyään, sillä hoidon lopputulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen”, Packalén kertoo ja lisää vielä saaneensa puhdistuksen ja valkaisun jälkeen ihmisiltä kehuja kauniista ja luonnollisesta hymystään. 

”Toimenpiteet sujuivat kivuttomasti, ja GLOSSille oli helppo tulla, sillä vastaanotto oli niin lämmin, että tuntui lähes siltä kuin olisi tullut kotiin.”

Tuija Pehkonen

Juontaja, toimittaja

Tuija Pehkonen

”Mun hampaat on nyt upeat!”

”Kävin Glossilla tehopuhdistuksessa ja -valkaisussa. Hoidon jälkeen hampaat tuntuivat ihanan puhtailta ja raikkailta. Ihan toista kuin oman hammaspesun jälkeen! Lopputulokseen olin enemmän kuin tyytyväinen. Jännitin, ettei hampaistani vain tule ylivalkoisia, sillä jenkkihymy ei viehätä minua. Arja vakuutti, että tulos on luonnollinen ja valkoinen ja sitä se todella oli. Vähän vinossa olleet hampaatkaan eivät enää häiritse niin paljon, kun hymy näyttää kivalta valkoisena!

Glossilla oli aurinkoinen ja lämmin ilmapiiri, jonne oli helppo tulla! Lähdin hymyillen jatkamaan päivää, vaikka kahvia tai muuta värjäävää ei saanutkaan nauttia seuraavaan kahteen vuorokauteen. Onneksi Arja oli napannut laukkuuni myös muutaman kofeiinitabletin hätätilanteita varten.

Ehdottomasti parasta GLOSSilla on palvelu! Arja kalkatti rauhoittavasti koko hoidon ajan ja kertoili, mitä tapahtuu, joten jännittäminen unohtui. Hammaslääkärikammoisena tuollaiset asiat ovat isoja juttuja. Voin lämpimästi suositella GLOSSia kaikille. Jos valkaisu tai puhdistus mietityttää, kannattaa soittaa ja kysyä. Arjalta tulee kyllä vastaukset rehellisen topakasti!"

Sami Kuronen

Radiojuontaja, toimittaja

Sami Kuronen

"Nyt on hymy herkässä."

Radio Suomipopin juontajana työskentelevä Sami Kuronen testasi GLOSSin kattavimman hoitopaketin, hampaiden tehopuhdistuksen ja titaanioksidia hyödyntävän laservalkaisun. Titaanioksidipohjainen valkaisu sopi Samille erinomaisesti, koska hän meni hoidon jälkeen suoraan töihin ja oli tärkeää, ettei valkaisu aiheuta vihlontaa.

“En ole erityisesti hammashoitopelkoinen, mutta kävin nyt ensimmäistä kertaa hampaiden valkaisussa ja tottakai se hieman jännitti. Onneksi valitsin GLOSSin, koska siellä on ammattitaitoinen ja ystävällinen henkilökunta. Hoitotapahtumaa voisi kuvata jopa lempeäksi ja tunsin oloni turvalliseksi. 

GLOSSin vastaanotto ei ole perinteinen hammaslääkäriasema, siellä oli kodikas ja miellyttävä tunnelma, eikä edes tuoksunut tyypilliseltä hammaslääriasemalta. Ainut epämiellyttävämpi asia oli poskenlevittäjä, joka laitettiin valkaisun ajaksi. Mutta senkin kanssa pystyi elämään – varsinkin kun tällä kertaa ei tarvinnut itse puhua ☺. 

Lopputulos oli luonnollinen ja juuri sopivan valkoinen – suosittelen GLOSSin valkaisua kaikille, jotka haluavat hymyillä enemmän.”

Katri Niskanen

Vaatesuunnittelija

Katri Niskanen

"Gloss tarjoaa räätälöityä asiakaspalvelua."

Muodin Huipulle ohjelman voittaja, vaatesuunnittelija Katri Niskanen nauttii raikkaasta ja puhtaasta suusta.

"Minulle tehtiin Glossilla hampaiden soodapuhdistus ja kevytvalkaisu. Soodapuhdistuksen aikana sooda maistui suussa, mutta toisaalta toimenpide tuntui tehokkaalta ja suu erittäin raikkaalta ja puhtaalta hoidon jälkeen.

Hampaiden kevytvalkaisun alussa oloni oli aluksi hieman kömpelö, mutta hoidon jatkuessa ja suuhygienistin neuvojen avulla esim. nieleminen helpottui ja hoito sujui ongelmitta. Suurimmaksi haasteeksi nousikin hoidon jälkeinen 48 tunnin karenssi kahvista, mutta siitäkin selvittiin kunnialla!

Hoitojen jälkeen suu tuntui puhtaalta ja raikkaalta ja teki mieli hymyillä. Palvelu Glossilla oli kaikenkaikkiaan miellyttävää, räätälöityä ja henkilökohtaista. Säännöllisen hampaiden puhdistuksen avulla minun ei tarvitse kantaa huolta hampaistani tai rajoittaa esim. kahvin juontia vaan saan nauttia täysillä arjesta. Suosittelen lämpimästi Glossin valkaisuhoitoa kaikille päivittäin hymyileville ihmisille".

Sauli Koskinen

Viihdepersoona, juontaja

Sauli Koskinen

”Annan GLOSSille täyden kympin!”

”Olen käynnyt kerran aikaisemmin valkaisemassa hampaita. Hampaat ja ikenet ovat olleet todella herkät sen jälkeen. Nyt päätin kokeilla GLOSSia ja olen enemmän kuin tyytyväinen, suorastaan onnellinen. Hampaiden puhdistus soodapuhdistuksineen on todella hyvä tehdä ennen tehovalkaisua, sillä lopputulos on huomattavasti parempi ja suu tuntuu niin raikkaalta.  Ei minkäänlaista vihlontaa ja hampaat ovat todella valkoiset.  Asteikolla 1-10 annan täyden KYMPIN!! ;)

GLOSSin ilmapiiri on hyvin miellyttävä. Pidin kovasti siitä, että toimenpiteen aikana minulle kerrottiin todella tarkasti mitä minulle tehdään. Minulla oli koko ajan todella rentoutunut ja hyvä fiilis.

Keltaiset hampaat ei sovi kenellekkään. Kaunis, puhdas ja valkoinen hymy on varmasti kaikkien mielestä paljon parempi. Suosittelen kaikille lämpimästi GLOSSin palveluita. Kaunis hymy on iso osa elämää. :)"

Sabina Särkkä

Missi, malli

Sabina Särkkä

”Sain terveen suun ja puhtaat, valkoiset hampaat.”

”Halusin itselleni laadukkaan hampaiden puhdistus- ja tehovalkaisupaketin. Olin kuullut paljon hyvää GLOSSista, joten se tuntui luontevalta ja turvalliselta vaihtoehdolta. Jännitin toimenpidettä etukäteen, mutta se olikin erittäin kivuton ja miellyttävä operaatio. Ilmapiiri GLOSSilla oli erittäin lämmin - oli sellainen fiilis kuin olisi tullut tuttavalliseen olohuoneeseen. 

Lopputulos oli juuri sellainen, mitä olin toivonut - terve suu ja puhtaat, valkoiset hampaat. Suosittelen GLOSSia lämpimästi kaikille. Jos vähääkään hammaslääkärioperaatiot jännittävät, niin GLOSSilla jännitys unohtuu heti sisään tullessa lämpimän vastaanoton ansiosta. Sydämellinen kiitos hienosta palvelusta ja kauniista hymystä :)"

Renne Korppila

Radiojuontaja, toimittaja

Renne Korppila

”Erinomainen palvelu ja korkeatasoinen työn jälki.”

NRJ:n Aamupojat-duon Renne Korppila juontaa nykyisin musiikkipitoista iltaohjelmaa. X Factorin tuomarina ja laulajanakin tunnettu Renne kävi GLOSSilla hampaiden tehopuhdistuksessa ja titaanioksidilla tehtävässä tehovalkaisussa. 

”Happamien virvoitusjuomien ystävänä olin jo pitkään miettinyt onko niiden päivittäinen käyttö on vaikuttanut hampaisiini. Nyt tarkastukseen tuli hyvä tilaisuus sillä ennen hampaiden valkaisua tehtävässä tehopuhdistuksessa kartoitettiin myös suun terveys. Tarkastuksessa selvisi ettei happamat juomat ole paras valinta minun tai kenenkään hampaille ja niiden päivittäistä käyttöä on hyvä vähentää ettei tule myöhemmin ongelmia.

Titaanioksidivalkaisussa hampaat vaalenivat selkeästi, mutta säilyivät silti luonnollisen näköisenä. Olen erittäin tyytyväinen. GLOSSin ilmapiiri on todella hyvä. Henkilökunta on osaavaa ja mukavaa – erinomainen palvelu ja korkeatasoinen työn jälki.

Hoidot eivät paria vihlaisua lukuun ottamatta tuntuneet lainakaan epämiellyttäviltä. Hoitojen jälkeen hampaat tuntuivat hieman hassuilta pari päivää ja ihan pientä vihlontaa tuntui silloin tällöin. Suuhygienistin mukaan happamien tuotteiden käyttö ennen valkaisua voi aiheuttaa hampaissa herkkyyttä.

Kerrankin sain palvelua, josta en keksi mitään parantamisen varaa! Suosittelen hampaiden puhdistusta ja tehovalkaisua kaikille, joiden hampaat ovat päässeet ikävästi tummumaan. Rohkeasti vaan valkaisua kokeilemaan, myös miehet!”

Tina Tillander

Korusuunnittelija, kultaseppä, toimitusjohtaja

Tina Tillander

”Sain ammattitaitoista palvelua jota itse arvostan!”

Tina Tillander on kultaseppä jo viidennessä polvessa. Taiteelliseen sukuun syntynyt suunnittelija rakastaa värejä, jotka ovat hänen koruissaan tärkeässä roolissa. Hampaiden kuitenkin kuuluu olla valkoiset – puhtaat hampaat ovat Tinan mielestä tärkeät myös asiakaspalvelussa. 

”Minulle tehtiin samalla käynnillä sekä hampaiden tehopuhdistus että tehovalkaisu. GLOSSin ilmapiiri oli kodikas ja ammattimainen. Hoidon aikana tunsin olevani huippuammattilaisen käsissä, mikä tuntui turvalliselta. Minusta on miellyttävää, kun koko ajan kerrotaan mitä ollaan tekemässä.
 
Hoitojen aikana ei tuntunut varsinaista kipua lainkaan. Pientä vihlontaa tuntui muutamassa hampaassa, hyvin lyhyen ajan. Hampaat ovat nyt kuin porsliinia ja suusta tuli uskomattoman raikas. En ole kokenut samaa puhtauden tunnetta aikaisemmin, vaikka olen koko ikäni käynyt säännöllisesti hammaslääkärissä ja puhdistuksessa!”

Olen suositellut GLOSSia jo ystävilleni, ja suosittelen kaikille, jotka haluavat huolehtia ulkonäöstään ja hampaistaan. Kiitos GLOSS, nyt on ihana hymyillä entistä enemmän."

Sakari Majantie

Valokuvaaja

Sakari Majantie

"Uusi raikas ilme pienellä vaivalla."

”Sakari Majantie on valokuvaaja, joka on kuvannut muotia ja henkilökuvia jo n. 20 vuotta. Lisäksi hän on tunnettu Nelosen "Suomen Huippumalli haussa"  -ohjelman yhtenä neljästä vakiotuomarista.

"Hampaiden tehopuhdistus ja tehovalkaisu olivat kaikinpuolin miellyttävä kokemus. Aika kului nopeasti koska molempien hoitojen aikana kaikki toimenpiteet kerrottiin tarkasti niiden edetessä. Hoidettavana oli mukava rentoutua, kiire oli pois. 

Hoitojen jälkeen päällimmäisenä oli tunne että hoidot oli tehty huolella ja tarkasti. Lopputulos oli loistava, hampaat näyttivät luonnollisen valkoisilta.... en muista koska hampaani olisivat olleet viimeksi näin esittelykelpoiset.... varmaankin parikymppisenä kun tein ammatikseni mallintöitä!!! 

Ahkerana kahvittelijana  jään odottelemaan seuraavaa  valkaisukertaa. Hampaiden valkaisulla saa uuden, raikkaan ilmeen pienellä vaivalla. Suosittelen."

Karita Tykkä

Yrittäjä, kirjailija, juontaja ja malli

 

Karita Tykkä

”Koin oloni turvalliseksi ammattilaisen käsissä.”

Karita Tykkä (o.s. Tuomola) on juontanut monia tv-ohjelmia, kuten Elixir, Noora menee naimisiin ja Kaunis olo. Toimelias Karita on myös julkaissut kirjan raakaruoasta ja hän toimii brändivastaavana sekä omistajana SuperLemon-hyvinvointiyrityksessä. Mallina Karita tietää kauniin hymyn merkityksen – hänet valittiin Miss Suomeksi vuonna 1997. 

”Otin yhteyttä GLOSSiin, kun hampaani kaipasivat ammattilaisten hellää hoitoa. Varasin ajan hampaiden tehopuhdistukseen ja tehovalkaisuun titaanioksidilla. Hampaista tuli erittään puhtaat ja luonnollisen valkoiset. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Hoitojen aikana minulle kerrottiin koko ajan, mitä tehdään. Siitä tuli turvallinen ja luottavainen olo. Pientä vihlontaa oli valkaisun alussa, mutta vihlonta loppui heti kun mainitsin asiasta. Olin saanut etukäteen tietoa siitä, että happamia ravintoaineita päivittäin nauttivalle voi tulla helpommin tuntemuksia. 

GLOSSissa on miellyttävä ja luotettava ilmapiiri. Suosittelen GLOSSin palveluita kaikille, jotka haluavat huolitellun ja raikkaan ilmeen – etenkin suklaan, kahvin ja viinin ystäville. Hampaiden puhtaudesta kannattaa pitää huolta. Hampaiden ja ikenien terveys vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin merkittävästi.”

Hanna Sumari

TV-juontaja, toimittaja

Hanna Sumari

”Hampaiden valkaisu oli niin hellävarainen, että nukahdin.”

Iloisesta hymystään tunnettu juontaja-toimittaja Hanna Sumari suosittelee GLOSSin palveluita kaikille, jotka ovat kiinnostuneita suun hyvinvoinnista. Hanna kävi hampaiden tehopuhdistuksessa ja kokeili myös herkille hampaille tarkoitettua tehovalkaisua.

”GLOSSin palveluissa on parasta helppous, kivuttomuus ja turvallisuuden tuntu. Arja Korpelainen huomioi potilaan koko ajan, kertomalla mitä seuraavaksi tapahtuu. Hänellä on myös ihanan positiivinen asenne. Tehopuhdistuksen jälkeen suu oli ihanan tuntuinen – puhdas ja raikas! 

Viikkoa myöhemmin tulin hampaiden tehovalkaisuun. En tuntenut mitään kipua tai vihlomista, myöskään hoidon jälkeen. Hoito tuntui niin miellyttävältä, että nukahdin! Heräsin ainoastaan silloin, kun piti kääntää päätä. 

Ikenet suojattiin yhdellä aineella ja hampaiden pinnalle laitettiin toista. Varsinainen laservalkaisu toistettiin kolme kertaa, ja minä vaan nukuin. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Valkoiset hampaat raikastavat ulkonäköä ja antavat raikkaan kuvan ihmisestä. Kiitos hyvästä hoidosta!”

Raakel Lignell

Muusikko, juontaja, tuottaja

Raakel Lignell

”Nyt on autuaallisen puhdas olo suussa!”

Sibelius-Akatemiassa ja Berliinin musiikkiakatemiassa opiskellut Raakel Lignell (o.s. Honkanen) tunnetaan muun muassa viulistina, Levyraati- ja Studio55 -ohjelmien juontajana ja Tanssii tähtien kanssa -kilpailun voittajana. 

”Minulle tehtiin hampaiden puhdistus ja tehovalkaisu. Olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen – raikas, puhdas suu ja hymykin ilahduttavasti valkoisempi. Olisinpa tullut jo aiemmin!

GLOSSin ilmapiiri oli rauhallinen ja kodinomainen, tunsin oloni turvalliseksi. Hampaiden puhdistaminen pikkaisen kirpaisi parissa kohtaa, mutta sekin oli hetkessä ohi. Suuhygienisti kertoi jatkuvasti mitä tehdään, niin ei tarvinnut jännittää. Hammaskiven poiston jälkeen tehtävä soodapuhdistus ja hampaiden tehovalkaisu eivät oikeastaan tuntuneet miltään. Pystyin jopa rentoutumaan ja lähes torkahtamaan ihanan pehmeässä hoitotuolissa. 

Parasta oli kokemus siitä, että täällä tehdään todella tarkkaa, huolellista työtä. Hampaissa ei ollut mitään tuntemuksia jälkeenpäin, paitsi autuaallisen puhdas olo suussa! Innostuin myös käyttämään hammaslankaa kotona ja vieläpä oikeassa järjestyksessä, iltaisin ennen hampaiden harjausta. Suosittelen GLOSSia kaikille, jotka ovat kiinnostuneita suunsa hyvinvoinnista ja haluavat kauniin, raikkaan hymyn!”

Tomi Kouvola

Tomi Kouvola, yrittäjä, sisustussuunnittelija

Tomi Kouvola

”Hymyni on nyt erittäin valkoinen ja puhdas.”

Tomi Kouvola on mm. T.I.L.A. ja Pientä pintaremonttia -ohjelmista tuttu sisustussuunnittelija. Erilaisissa sisustustilaisuuksissa ja messutapahtumissa esiintyvällä yrittäjällä on hymy herkässä – etenkin nyt, kun hampaat on valkaistu.

”Minulle tehtiin yhdellä hoitokäynnillä hampaiden tehopuhdistus ja hampaiden valkaisu herkille hampaille. Hoitojen aikana en tuntenut oikeastaan mitään. Koko 2,5 tunnin hoitoaika sujui kivuttomasti ja ammattitaidolla ihan hujauksessa. Tämänkertainen hampaiden valkaisu oli ihan erilainen kokemus kuin edellinen valkaisu muualla! 

Hoitojen jälkeen ruokavalion tarkkailu parin päivän ajan syömisen ja juomisen suhteen kannatti. Hymy on nyt erittäin valkoinen.
GLOSSin ilmapiiri on ammattimainen ja rento. Toimenpiteet selitettiin huolellisesti ja ymmärrettävästi – KIITOS! Suosittelen paikkaa kaikille ihmisille, jotka haluavat kauniin hymyn ilman kipua.”

Anna-Liisa Tilus

YLE TV1:n kuuluttaja

Anna-Liisa Tilus

"Hoidetuilla hampailla on helppo hymyillä."

TV-kuuluttaja Anna-Liisa Tilus-Väisänen kuvaa sekä hampaiden puhdistusta että hampaiden valkaisua yllättävän miellyttäviksi kokemuksiksi.

"Hampaiden puhdistus oli suoraan sanoen miellyttävä kokemus. Hammaskivi ei minua juuri vaivaa, joten säästyin kivuilta ja vuotavilta ikeniltäkin. Hampaiden valkaisussa suu oli aika täynnä välineitä, runsaan tunnin aikana leuat vähän väsyivät, mutta muuten hoito oli yllättävän miellyttävää.

Suuhygienisti Arja Korpelainen piti minut hyvin tilanteen tasalla, hän kertoi koko ajan, mitä tapahtuu ja myös miksi. Hampaat eivät vihlonneet hoidon aikana - samana iltana tunsin alahampaissa muutaman ohimenevän vihlaisun. Lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Nyt hampaani ovat tasaisen vaaleat ja tuntuvat myös kauttaaltaan puhtaammilta ja sileämmiltä. Hoidetut hampaat kirkastavat mielenkin - on helppo hymyillä, kun ei tarvitse piilotella tummentuneita hampaita.

GLOSSin ilmapiiri on lämminhenkinen, avoin ja turvallinen. Suosittelen GLOSSin palveluita kaikille hampaistaan välittäville ja hymyileville ihmisille, mutta erityisesti hampaiden valkaisu sopii ihmisille, jotka työssään joutuvat esiintymään tai puhumaan tai ovat asiakaspalvelutehtävässä."

Johanna Rusanen-Kartano

Oopperalaulaja

Johanna Rusanen-Kartano

”Säteilevä, valkoinen hymy jää kohdatessa mieleen.”

Johanna on tunnettu sopraano, joka on laulullaan voittanut myös palkintoja. Hän on esiintynyt niin Kansallisoopperassa, Berliinissä kuin Moskovan Bolšoi-teatterissakin. Maailmaa nähnyt oopperalaulaja kertoo, kuinka hammaskiven poisto voi olla myös miellyttävä kokemus.

”Minulla on hammaskiven poistosta aiempi, kivulias kokemus, joka jäi harmittamaan. GLOSSin suuhygienistin hellävaroin tekemä tehopuhdistus osoitti, että saman asian voi tehdä monella tavalla.

GLOSSiin on helppo tulla vaikkapa raitiovaunulla. Itse tulin Helsingin ulkopuolelta autolla, ja parkkipaikka löytyi nopeasti talon edestä. Tyylikäs ja viihtyisä odotustila helpotti hammaslääkärikammoa heti kättelyssä. Ilmapiiri oli ystävällinen, ja minulta kysyttiin toiveita jopa radiokanavan suhteen. Toimenpiteen aikana suuhygienisti kertoi koko ajan rauhallisella äänellä mitä tapahtuu ja loi jutuillaan kivan, kotoisan tunnelman. 

Muutamaa satunnaista nipistystä lukuun ottamatta en tuntenut mitään hampaiden tehovalkaisussa. Minä jopa nukahdin helläkätisen hoitajan käsittelyyn. Myöhemmin samana päivänä tunsin muutaman ohimenevän vihlaisun, sen jälkeen suussa tuntuivat ainoastaan erityisen puhtaat ja sileät hampaat. 

Suosittelen hammaskiven poistoa ja soodapuhdistusta kaikille, koska niitä ei tehokkainkaan hampaiden harjaus korvaa. Tehovalkaisua suosittelen erityisesti esiintyjille ja muille, jotka ammatissaan kohtaavat toisia ihmisiä. GLOSSin käsittelyn jälkeen on helppo hymyillä!”

Karoliina Kallio

Lauluja

Karoliina Kallio

"Kauniit hampaat ovat iso osa hymyä."

Suomen Euroviisuedustajanakin esiintynyt laulaja Karoliina Kallio jännitti valkaisua etukäteen, mutta ihan turhaan.

"Minulle tehtiin hampaiden tehopuhdistus ennen valkaisua, mikä on erittäin tärkeää valkaisun onnistumisen kannalta.

Ennen puhdistusta jännitin hieman liikaa koska olen ns. pelkopotilas. GLOSSissa hammaskiven poisto tehtiin hellävaraisesti mutta hyvin. Suuhygienisti kertoi koko ajan tarkasti missä mennään, jolloin tuli turvallisempi olo kun tiesi mitä seuraavaksi tehdään.

Tehopuhdistuksen jälkeinen muutos oli niin mahtava, että odotin valkaisua innokkaasti. Hampaiden tehovalkaisussa en tuntenut kipua ollenkaan ja aika meni kuin siivillä. Luin jopa naistenlehtiä hoidon välillä.

Haastavinta koko prosessissa oli olla syömättä ja juomatta mitään värjääviä aineita 48 tuntia hoidon jälkeen. Parasta GLOSSilla oli mukava ja asiantunteva henkilökunta ja tietenkin loistava lopputulos! Lisäksi sain tosi paljon hyviä neuvoja hampaiden hoitoon. Suosittelen GLOSSin valkaisua ihan kaikille, mutta erityisesti kahvin ja punaviinin ystäville, joihin myös itse lukeudun."

Katriina Mikkola

Malli

Katriina Mikkola

"Hampaiden valkaisu oli nopeaa ja kivutonta."

Muodin huipullekin ohjelmasta tuttu malli Katriina Mikkola yllättyi hampaiden valkaisun nopeudesta ja kivuttomuudesta.

"Ennen hampaiden valkaisua minulle tehtiin hampaiden perusteellinen puhdistus. Samalla sain runsaasti tietoa oman suun terveydentilasta sekä vinkkejä, mitä kannattaa tehdä ennen valkaisua, jotta se olisi mahdollisimman kivuton ja onnistunut.

Hampaiden valkaisu oli nopeaa ja kivutonta. Toimenpide ei tuntunut missään vaiheessa epämiellyttävältä ja suuhygienisti kertoi koko ajan mitä tapahtuu seuraavaksi ja miksi. Hän oli selvästi innoissaan itsekin valkaisun lopputuloksesta. Toimenpiteen jälkeen tunsin muutaman heikon vihlaisun, mutta etukäteen annettujen ohjeiden ansiosta ne menivät nopeasti ohi.

Hampaiden valkaisun lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen! Nykyisin tulee hymyiltyä paljon enemmän ja huolehdittua paremmin päivittäisestä suun hoidosta. Hampaiden tehovalkaisu on auttanut minua pääsemään pidemmälle mallin töissäni muun muassa päästessäni mukaan malliksi Muodin Huipulle -ohjelmaan. Sisäinen hyvinvointi ja terveys heijastuvat aina ulospäin.

Olen aina kärsinyt hammaslääkäripelosta, mutta GLOSSilla oli helppo ja turvallinen olo asiantuntevan ja ystävällisen palvelun ansiosta. Suosittelen GLOSSin palveluita kaikenikäisille ihmisille."

Leena Sarvi

Muotikonsultti

Leena Sarvi

"Hampaiden valkaisu GLOSSissa raikastaa koko kasvojen ilmeen."

"Suuhygienisti Arja Korpelainen teki minulle GLOSSilla perusteellisen hampaiden puhdistuksen ja valkaisun. Toimenpiteet olivat miellyttäviä ja lukuunottamatta valkaisun aikana muutamaa ohimenevää vihlaisua voin suositella myös hammashoitopelkoisille.

Olen äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen, joka on luonnollisen näköinen. GLOSSissa on aivan ihana ilmapiiri, kiitos sympaattisen, tarkan ja äärimmäisen helläkätisen hoidon. Pidän myös tärkeänä, että hoidon aikana saa tietoa siitä, mitä tapahtuu ja että hoitaja on rauhallinen toimiessaan. Parasta GLOSSissa onkin juuri Arjan taitavat kädet!

Suosittelen GLOSSin palveluita kaikille itsestään huolta pitäville ihmisille yhtenä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin olennaisesti liittyvänä asiana! Kun suu voi hyvin, hymy , joka on paras ja tehokkain ase, ei jätä ketään kylmäksi!

Hampaiden valkaisu sopii mielestäni kaikille, jotka haluavat sädehtivämmän hymyn mahdollisesti kahvin, teen ja punaviinin tummentamille hampaille. Hampaiden valkaisu  GLOSSissa raikastaa koko kasvojen ilmeen."

Raili Hulkkonen

Meikkitaiteilija, maskeeraaja

Raili Hulkkonen

”Lopputulos on luonnollinen.”

Maamme nimekkäin meikkitaitelija Raili Hulkkonen on meikannut lähes viidenkymmenen vuoden ajan julkisuuden henkilöitä esimerkiksi linnan juhlia varten, sekä toiminut maskeeraajana monissa elokuvissa ja tv-ohjelmissa. 

”Halusin sekä hampaiden tehopuhdistuksen että lasertehostetun hampaiden valkaisun. Valkaisuksi valitsin herkille hampaille kehitetyn titaanioksidivalkaisun. Olen hyvin tyytyväinen luonnollisen vaaleaan ja raikkaaseen lopputulokseen, nyt on helppo hymyillä!

Minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa kummastakaan hoidosta, eivätkä ne olleet kivuliaita. Myös hoitojen jälkeen suussa tuntui hyvältä. GLOSSilla on miellyttävä ja rauhallinen ilmapiiri – parasta heissä on nimenomaan ammattitaito.

Suosittelen GLOSSin palveluita kaikille, jotka haluavat asiantuntevaa ja huolellisesti suoritettua hampaiden hoitoa. Tehopuhdistus ja tehovalkaisu sopivat kaikille, jotka tahtovat terveen suun lisäksi raikastaa hampaidensa omaa väriä. Huoliteltuun ulkonäköön kuuluvat myös hyvin hoidetut hampaat.”

Heidi Suomi

Juontaja, tiedottaja, toimittaja

Heidi Suomi

"Hampaat ovat olennainen osa huoliteltua ulkonäköä."

Viestinnän moniosaaja Heidi Suomi painottaa hampaiden ulkonäön lisäksi suun terveyden tärkeyttä. Heidi kuvaa GLOSSin hoitoja seuraavasti:

"Hammaskiven poisto eivät ehkä ole ajanvietetoivelistallani kärkikymmenikössä, mutta Arja Korpelainen teki toimenpiteestä mukavan hetken, varsinkin kun toimenpide oli kivuton.

Hampaiden valkaisuun olin varautunut pesemällä hampaita parin viikon ajan vihlontaa ehkäisevällä hammastahnalla. Se myös auttoi, sillä itse valkaisu oli minun osaltani lasten leikkiä. Jos osaa maata paikallaan ja pitää suuta auki, on vahvoilla. GLOSSissa saa valkoisen hymyn.

Jälkihoitoon sain selkeät ja yksinkertaiset ohjeet, joten jälkeenpäinkään ei ilmennyt mitään ongelmia ja olen edelleen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Vaikka omistaisi lähtökohtaisesti hyvät hampaat, aina on varaa parantaa.

Suosittelen GLOSSin palveluita kenelle tahansa, joka on kiinnostunut tietämään, miten oma suu voi. Koskaan ei voi tietää itsestään liikaa. Mielestäni hampaat kuuluvat myös olennaisena osana huoliteltuun ulkonäköön. Siksi suosittelen hampaiden valkaisua kaikille, jotka haluavat pitää huolta itsestään."

Laulaja Karoliina Kallio testasi GLOSSin tehopuhdistuksen ja -valkaisun: "Kauniit hampaat ovat iso osa hymyä. Suosittelen GLOSSin valkaisua ihan kaikille".

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tutut tanssinopettajat Saana Akiola ja Susa Matson yllättyivät valkaisuhoidon helppoudesta ja mainiosta lopputuloksesta. "Glossin ilmapiiri ei olisi voinut olla mukavampi, mieletön henkilökunta. Suosittelemme Glossia kaikille, jotka arvostavat iloista ja kiireetöntä palvelua ja hoitopaikkaa, jossa asiakkaasta ja hoidon lopputuloksesta oikeasti välitetään".