Raakel Lignell suosittelee GLOSSia

”Nyt on autuaallisen puhdas olo suussa!”

Sibelius-Akatemiassa ja Berliinin musiikkiakatemiassa opiskellut Raakel Lignell (o.s. Honkanen) tunnetaan muun muassa viulistina, Levyraati- ja Studio55 -ohjelmien juontajana ja Tanssii tähtien kanssa -kilpailun voittajana. 

”Minulle tehtiin hampaiden puhdistus ja tehovalkaisu. Olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen – raikas, puhdas suu ja hymykin ilahduttavasti valkoisempi. Olisinpa tullut jo aiemmin!

GLOSSin ilmapiiri oli rauhallinen ja kodinomainen, tunsin oloni turvalliseksi. Hampaiden puhdistaminen pikkaisen kirpaisi parissa kohtaa, mutta sekin oli hetkessä ohi. Suuhygienisti kertoi jatkuvasti mitä tehdään, niin ei tarvinnut jännittää. Hammaskiven poiston jälkeen tehtävä soodapuhdistus ja hampaiden tehovalkaisu eivät oikeastaan tuntuneet miltään. Pystyin jopa rentoutumaan ja lähes torkahtamaan ihanan pehmeässä hoitotuolissa. 

Parasta oli kokemus siitä, että täällä tehdään todella tarkkaa, huolellista työtä. Hampaissa ei ollut mitään tuntemuksia jälkeenpäin, paitsi autuaallisen puhdas olo suussa! Innostuin myös käyttämään hammaslankaa kotona ja vieläpä oikeassa järjestyksessä, iltaisin ennen hampaiden harjausta. Suosittelen GLOSSia kaikille, jotka ovat kiinnostuneita suunsa hyvinvoinnista ja haluavat kauniin, raikkaan hymyn!”

Share:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Gloss 15 vuotta!

Gloss avasi ensimmäisen kerran ovensa syyskuussa 2008!  Syntymäpäivien kunniaksi tarjoamme kaikista hoidoista -15%! Tarjoukset voimassa 15.9.-31.10.23 välisen ajan.  Tarjoukset eivät koske verkkokauppaostoja, tai lahjakortteja. 

Meillä voi maksaa nyt myös epassilla

Meillä voi vihdoin maksaa myös epassilla! Pystyt maksamaan suoraan Epassin sovelluksella, puhelinnumerolla tai verkossa. Epassilla voi maksaa hampaiden tehopuhdistuksen ja jauhdepuhdistuksen (sooda). Epassilla ei voi