”Skeptinen mies suosittelee – mahtava kokemus.”
Jo viisivuotiaana sello-opinnot aloittanut, lahjakas ja kunnianhimoinen Perttu Kivilaakso on yksi Apocalyptican muusikoista. Selloyhtye on tehnyt lukuisia levyjä ja konsertoinut laajalti joka puolella maailmaa jo parin vuosikymmenen ajan. Perttu eksyi hampaiden valkaisuun lähes puolivahingossa haettuaan vaimonsa GLOSSin hoidosta.
”GLOSSin hoidot sopivat kaikille, jotka ovat kiinnostuneita pitämään huolta itsestään, ulkonäöstään ja siitä, millaisen ensivaikutelman heidän hymynsä saa aikaan. Naisille tämä on lähes itsestään selvää, mutta haluan tuoda esille tällaisen skeptisen miehen esimerkin. Tuntuu paremmalta ilmeillä yleisölle ja nauraa kameroiden edessä. Itsevarma hymy ja huoliteltu vaikutelma toimivat myös minulla”, nauraa Perttu.
Perttu sanoo hampaansa näyttävän nyt huomattavasti puhtaammilta ja terveemmiltä. Hampaat vaalenivat monta astetta. Energisen, ammattitaitoisen ja sympaattisen Arjan hoitoja Perttu suosittelee ilomielin.
”Minulle tehtiin kaikki mahdolliset soodapuhdistukset, tehovalkaisut sekä laser- ja nano-systeemit, joista tällainen hevimies ei tajua tuon taivaallista – mutta sen tajuan, että koko purukalustoni viestii nyt hoidettua ja siistiä kuvaa. Valkaisu voi auttaa olemaan itsevarmempi hymynsä kanssa, ja koska suun terveys on luonnollisesti erittäin tärkeää, hammaskiven poisto ja muut hygieniakäsittelyt tekevät hyvää aivan kaikille. Suosittelen!”